Tässä olisi yksi mitä omituisin runo, jonka löysin kadonneeksi luullusta vihkosesta komeroni perukoilta. Ties milloin kirjoitettu. Ja ainoita runoja kokoelmastani, joissa minä olen käyttänyt alkusointuja... Lienee ainakin muutaman vuoden ikäinen, koska en tätä alkuunkaan muistanut, mutta silkkaa piruuttani sen nyt tänne laitoin.

Kuolon Kukka

”Päivän arol’ aavalla

Tuulten tuimil’ tuvilla

Vetten vierahin varrella

Versoi kotokolosesta

---

Nous’ jo maasta multaisesta

Korkeuksiin kovihin kohosi

Tuonne ylös taivosehen

Kuutamohon kurkottaen

---

Tuo verso varsin vehmahinen

Okaoksa oikeenlainen

Synnyst’ syväst’ saapuvana

Tuonen toivon tukijana

---

Tuosta tiedä toivoansa

Liekö toivo liekin lailla

Hätäisenä häilyväksi

Vetoisena vaipuvaksi

Tahdottuna tarkoitettu

Kalman kyntein kävijäksi?”

(By: Wyrd)