Yllä Köyliönjärven Jään

”Yksi sankari kansalla pohjoisen maan;

Yksi nousta vain rohkeni uhmaamaan

Sotaa, vierasta valtaa ja jumalaa;

Suomen kansaa he eivät voi petkuttaa!

Rististä saarnaten piispa tuo saapui,

Lapsemme valheilla taivuttaa aikoi;

Kirkkoonsa kahlita vapaan maan,

Omaan uskoonsa miekalla pakottaa.

Keväthangille rekensä valjastaen

Lähti matkalle piispa, kiiruhtaen;

Kivikirkolle paikkaa kaipaellen,

Muinoin, luona Köyliön jään!

Kartanon pihalle viimein hän saapui,

Nousi reestään, kartanon ovelle astui.

”Olen vieraanne”, kertoi hän. ”Henrik piispa,

Ja siunauksen maksaisin yösijasta.”

Talon emäntä, Kerttu, ei siunausta tahdo:

”En jumalaas’ jaa, en ristiisi usko;

Ei talooni valheiden saarnaaja astu,

Siis kartanon pihalta, ovelta poistu!”

Sisälle pääsyä piispa vain vaati,

Tarjosi rahaa, sillä ruoan jos saisi.

Lain rinnalle viimein vetoomuksensa nousi,

Muinoin, luona Köyliön jään!

Ei emäntä vastustaa saattanut enää,

Täytyi hänen siis piispaa kestittää.

Hänet ohjasi taloon ja omastaan jakoi,

Vastoin tahtoaan ruoat ja juomat antoi.

Ei yön yli kartanon vieras jäänyt;

Oli emäntä viimeinkin hänestä päässyt.

Vaan vihoissaan piispasta, vierailusta,

Hän odotti isännän palaamista.

Lalli hän illalla kotiinsa saapui,

Emäntä vieraasta hänelle kertoi;

Saarnaajan röyhkeyttä Lalli tuo suuttui,

Muinoin, luona Köyliön jään!

Raivo tuon isännän silloin jo täytti,

Hän kostoa vannoi, ja kirveensä otti.

Hiihtäen lähti hän vieraansa perään,

Piti kädessään kirvestä terävää.

Hän yhytti piispan järven jäällä,

Keväthangilla, illalla, talvisäällä.

Käski saarnaajan rekensä pysäyttää;

Ei maksutta talo suo kestintää!

Niin kostoksi Lalli kirveensä nosti;

Leikaten haurasta lihaa hän iski!

Veriteolla sankarin arvolle nousi,

Muinoin, yllä Köyliön jään!”

(By: Wyrd)